perjantai 23. lokakuuta 2015

Vuokra-asunnot ja Blogin tarkoitus

23.10.2015

Blogin tarkoitus

Asuminen on pakollista. Jossain sitä on asuttava, oli sitten rikas tai köyhä. Viimeksi mainituilla se vain on hieman hankalampaa. Jos ei ole varaa omaan asuntoon, on pakko järjestää asuminen sitten vaikka toisten nurkkiin tai toisten asuntoon vuokralle. Omat asunnot ovat erittäin kalliita, mutta niin on vuokra-asunnotkin. Välillä tuntuu, että vain taivas on kattona, kun pitää maksaa vuokraa. Palkka tai työttömyyskorvaus ei tunnu riittävän, saati opiskelijan tuloilla tai eläkeläisen eläkkeellä.

Tällä hetkellä asun Helsingissä vuokralla, mutta valitettavasti tulot ei oikein riitä vuokraan, joten on järjestettävä jostain halvempi asunto. Aion ottaa itselleni pienen projektin, jossa aion kerran päivässä, eli joka arkipäivä lähettää hakemuksen johonkin paikkaan, joka vuokraa asuntoja. Hakemuksen jälkeen aion kirjoittaa tähän blogiin yhteystiedot siihen paikkaan, josta haen asuntoa. Kerron hakumenettelystä ja jään odottelemaan. Myöhemmin kerron, että tärppäsikö ja minkälaisia asuntoja on tarjolla ja mihin hintaan.

Budjetti on 700 euroa/kk. Sen yli ei oikein saa mennä. Tällä hetkellä minulla on kiva kaksio läheltä Helsingin keskustaa, mutta vuokra on hieman liikaa minun kukkarolleni. Vain aavistuksen budjetin yli, mutta liikaa kuitenkin. Vuokraemäntä on kultainen, mutta en oikein kehtaa soittaa ja tinkiä vuokrasta.


ENSIMMÄINEN HAKUKOHDE

KAUPUNGIN ASUNNOT

STADIN ASUNNOT (Helsingin kaupunki)
Itämerenkatu 3, 00180 Helsinki, Ruoholahti
Raitiovaunu 8 menee viereen
Avoinna ma klo 9-17, ti ja pe 9-15
to klo 9-13 (kesällä 16.6.- ma-pe klo 9-15)
P. 09-310 13030
Puhelinpalvelu ma-ke ja pe klo 9-15, to klo 9-13
Stadinasunnot.fi




Helsingin kaupunki on suuri ja varakas, mutta jostain syystä tuo asuntopolitiikka tuntuu Helsingissä olevan hieman retuperällä. Naisille ja lapsille löytyy kyllä asuntoa, kun vähänkään vihjataan, että semmoista tarvitaan. Miehet joutuvat ihmettelemään asuntojonoissa ja odottamaan aikansa.



Paikan päällä voi käydä ja jonottaa virkailijalle. Mukaansa saa vihreän kortin, johon merkitään käyntipäivä. Haku on voimassa 6 kk. Sen jälkeen ja mielellään mahdollisimman pian, on haku uusittava.  Aikaa uusimiseen on muistaakseni muutama päivä.

Haku onnistuu netissäkin. Klikkaat Stadinasunnot.fi ja sieltä asunnon haku. Sieltä sähköinen asiointi.

Tunnistautuminen onnistuu vain joko mobiilivarminteella tai pankkitunnuksilla. Lisäksi he vaativat sähköpostiosoitteen.

Itse valitsin ensisijaiseksi Huoneluvuksi 2h ja toissijaiseksi 1h keittokomero/keittiö. Maksimivuokraksi 700€/kk.

Jos haluaa asunnon hissillä ja parvekkeella, ne kannattaa mainita lisätoiveissa. Muussa tapauksessa ne katsotaan pakollisiksi ja se hidastaa asunnon löytymistä.

Jos asunnontarve on kiireellinen, kannattaa hyväksyä asunto kaikilta alueilta.

Onnistuin sähläämään ja lomakkeen lähetys keskeytyi. Pääsin kirjautumaan uudelleen palveluun ja jättämään jonkinlaisen hakemuksen. Nyt jäädään odottelemaan, että josko tällä vuosituhannella jonkinlainen asunto löytyisi.